Yos! Yrittäjyyden Osaamiskeskus

Aktiiviset toimijat perustivat yhdistyksen 9.12.1998. Samat henkilöt päättivät lopettaa yhdistyksen toiminnan vuoden 2016 loppuun mennessä. ”Me teimme sen, mitä lupasimme” oli yhteinen tunne. Näin 18 vuoden yksityisen toimijan yrittäjyyden edistäminen ja valmennus päättyi hyvillä mielin.

Alkuvaiheessa toiminta kohtasi vastustusta erityisesti suomenkielellä toteutettavaa Yrittäjän MBA –ohjelmaa kohtaan. Taustat ja tarinat jääköön tässä nyt kertaamatta, vaikka koville se välillä otti. Asiakkaat onneksi ymmärsivät tilanteen: yrittäjyyden oppia on saatava kotoisella kielellä, ei vain englanniksi. Konsepti sai vuosien varrella kopioita muuallakin, ja jopa nimikin kopioitiin, mutta tästä viis. Omaa toimintaa jatkettiin vuoden 2016 loppuun saakka.

Yrittäjäkoulu avattiin tammikuussa vuonna 2000. Ensimmäistä kertaa Suomessa netissä tarjottiin tutkimus- ja valmennustietoa yrittäjyydestä ja yritysten johtamisesta ja toiminnasta. Ehkä avaus innosti Opetusministeriötäkin niin, että se myönsi pari vuotta myöhemmin yliopistoille määrärahat tietoaineistojen viemiseksi verkkoon. Meillä nettikoulun vierailut ja rekisteröityneet käyttäjät kasvoivat tasaisesti kautta maan (ks. Yrittäjäkoulu). Yleishyödyllinen ja maksuton palvelu jatkui lähes 17 vuotta, mutta palvelu myytiin toiminnan lopetusvuonna elokuussa 2016.

Hieman vuodesta 2016

Yhdistyksen toiminnan päätösvuosi oli vaiherikas ja kokouksia pidettiin useita. Yksityiskohtiin menemättä voi todeta: parasta oli se, että Yrittäjän MBA - jatkui vuoden 2016 loppuun saakka. Kaksi yrittäjäopiskelijaa saattoi siten vielä suorittaa opinnot hienosti tavoitteittensa mukaisesti. Näin valmistuneiden määrä kohosi 121:een.

Yrittäjäkoulun ja MBA –ohjelman konseptin myynti oli myös oma prosessinsa. Kiinnostuneita ostajia oli, mutta kauppoja ei syntynyt, kun ehtona oli säilyttää myös yhdistyksen nimi ja perinne sivustoilla. Näin uusitut sivustot päätettiin myydä YTP Oy:lle.

Yos! perusti toimintansa päättäjäisvuonna erikoisrahaston Liikesivistysrahastoon (ks. Rahastot). Innovaatioiden tutkimukseen ja toimijoiden palkitsemiseen lahjoitettiin 145.404,50 euroa. Tulevina vuosina kasvavan pääoman tuotot vahvistavat apurahoina osaajien mahdollisuuksia oivaltaa ja löytää sekä myös toteuttaa uusia ja elinvoimaisia innovaatioita niin alueella kuin laajemminkin.

Hieman vuodesta 2017

Yhdistyksen jäsenet sinetöivät toukokuun kokouksessa edellisen vuoden päätökset toiminnan lopettamisesta. Päätöskaronkka pidettiin Marskin klubilla. Tunne oli helpottunut: tehtävä on täytetty. Nuoremmat voivat tästä jatkaa!

Muistokirjoitus yhdistyksen toiminnasta julkaistiin Etelä-Savon kauppakamarin ja Yrittäjien yhteisessä Menestyjät –lehdessä 3/2017. Siinä tulevat esille keskeiset toiminnan käänteet ja yksityisen toimijan saavutukset (lataa pdf) vuosien varrelta.

Omalta kohdaltani heitän haasteen: tehkäätte sama tulevassa!




Sulje